Kestävyysajo kisaraportti: Kauden parasta
Last modified on 2014-10-06 17:42:06 GMT. 0 comments. Top.
Ennakkovalmistelut
Kausi päättyy perinteisesti kestävyyskisaan. Menneet viisi vuotta olivat opettaneet kantapäiden kautta että oleellista tässä kisassa on pitää auto ehjänä ja olla tupeksimatta varikkokäynneillä. Stig oli päättänyt ajaa kisan käyttäen kakkoskonetta, joka sekin oli testeissä hyväksi havaittu – tosin tyhjäkäyntiä siinä ei ollut lainkaan. Hieman moottorin ylikuumenemisongelmaa pelättiin, mutta sen ongelman ratkaisi märkä rata, joka ei vastoin odotuksia kuivunut koko kisan aikana vaikka mitään kunnon sadetta ei tullutkaan. Satunnainen pieni tihku ja korkea ilmankosteus pitivät kuitenkin asfaltin tasaisen liukkaana lähdöstä ruutulipulle saakka. Onneksi Stig teki viime hetkellä oikean päätöksen ja muutti auton säätöjä pari askelta sadekelin suuntaan. Keulaa levitettiin ja rengaspaineita lisättiin superkiireellä vielä lähtöruudukossa.
1. ajovuoro: Miika
Tällä kertaa Miika sai kunnian toimia Stigin avauskuskina. Lähtöpaikka oli fosaritaulukon mukaisesti yhdeksäs ja kilpailijoita oli tänä vuonna mukana 29 tiimiä. Lähtö sujui hyvin ja ensimmäisen kierroksen aikana Miika nosti Stigin kuudenneksi. Tällä sijalla Miika myös pysyi seuraavat viisi kierrosta. Suorituksen arvoa nostaa se, että kaikki edeltä lähteneet olivat siellä, koska olivat paperilla nopeampia ja tiimin painotasauksesta johtuen Miika antoi muille tasoitusta ajamalla ylipainoisena. Kuudennella ja seitsemännellä kierroksella tuli pari sijoitusta takapakkia, mutta kelin ollessa petollinen Miika piti auton radalla toisin kuin moni muu ja Stigin asema vakiintui stintin aikana sijoille 7-8. Kierroksella 31 joukon perältä lähtenyt tiimi numero 42 nousi Miikan ohi ja loppuosuuden Big Stig eteni kahdeksantena. Varikkomiehistö signaloi Miikan pitstopille lähes heti kun säännöt sen sallivat ja Miika toi auton varikolle kierrokselta 42.
2. ajovuoro: Tero
Vuosi sitten Stig kokeili tankkaamisen sijasta tankin vaihtoa. Silloin homma ei toiminut. Siitä viisastuneena prosessia oli hieman muokattu ja nyt homma toimi. Eka stoppi ei ollut aivan täydellinen ja auton käynnistykseen tuhraantui noin 10 ylimääräistä sekuntia kun ryyppy oli jäänyt epähuomiossa päälle. Silti Stig vietti varikolla alle 70 sekuntia ja seuraavana radalle ampaisi Tero. Sijoitus sukelsi varikkokäynnin aikana väliaikaisesti kuudenneksitoista, mutta se alkoi välittömästi parantua sekä ohitusten että muiden varikkokäyntien myötä. Kun kaikki tiimit olivat tehneet stoppinsa, Stig oli jo seitsemäntenä. Varikkotiimi piti ratakuskin hienosti tilanteen tasalla viestittäen eron eteenpäin ja auton numeron mikä oli seuraavana ohitusvuorossa. Kierroksella 66 Tero nosti Stigin kuudenneksi ja kierroksella 73 viidenneksi. Kisa oli puolivälissä ja hämmästyttävästi se oli viimeinen kerta kun Stigin sijoitus muuttui. Loppustintin Tero ajoi takaa Kartellia ja Team RE:tä kasvattaen samalla turvaväliä taaksepäin. Se kasvoikin niin isoksi, että kun Fast Stig koukkasi pitkän stintin päätteeksi varikolle, Stigin sijoitus säilyi ennallaan. Stintin lopulla Tero ajoi vielä Stigin nopeimman kisakierroksen 1:12.068.
3. ajovuoro: Joni
Toinen varikkokäynti oli niin hyvä, että formula ykkösissä siitä olisi epäilemättä langennut varikon ylinopeusrangaistus. Auton sammuttamisesta kului alle minuutti ja Joni oli jo täydessä vauhdissa radalla. Middle Stigiltä kesti jokunen kierros päästä rytmiin ja löytää vauhti ja tähän prosessiin mahtui myös yksi spinnaus nurmikon puolelle. Mutta ajo-olosuhteisiin sopiva vauhti kuitenkin löytyi ja oli Jonin vuoro jahdata Kartellia ja Team RE:tä. Stintin alussa ero nelospaikkaan oli n.16 sekuntia ja kolmostilaan yli 20. Marginaali seilasi vuorotellen kumpaankin suuntaan riippuen siitä millaisessa välissä kuskit pääsivät ajamaan, mutta pääsääntöisesti Joni kuroi muiden etumatkaa kiinni. Samanaikaisesti takaa lähestyi hurjaa vauhtia tiimi 42, joten trillerin ainekset olivat kasassa. Tiimi 42 oli päässyt jo parin sekunnin päähän Jonista kun se liputettiin mustalla lipulla tuomariston puhutteluun ja Stig sai hengittää taas hieman vapaammin. Loppustintti sujui hyvällä vauhdilla ilman ongelmia, mutta matka loppui hieman kesken sillä ruutulipulla 147 kierroksen päätteeksi ero nelospaikkaan oli vain kaksi sekuntia ja palkintopallille seitsemän sekuntia.
Yhteenveto
Ensimmäistä kertaa kaikki natsasi Stigille kestävyyskisassa. Ajo sujui, vauhti oli kohdillaan, ei ollut teknisiä ongelmia ja varikollakin oltiin nopeita. Kierroksia tuli plakkariin kaikenkaikkiaan 168, joista siis 147 kisassa, siihen päälle yksi lämmittely- ja jäähdyttelykierros sekä 19 kierrosta kisaa edeltävässä lämmittelyssä. Kisasta selvittiin yhdellä pikku spinnillä ja pienellä starttituheltamisella ekalla varikkokäynnillä. Se on huomattavasti vähemmän kuin mihin vaikeat olosuhteet antoivat mahdollisuuden. Silti, ilman näitä pikku hidasteita Stig olisi voinut olla jopa palkintopallilla. Lopputulos oli erittäin hyvä, mutta silti jäi sopivasti hampaankoloon ensi vuotta varten. Tiiminä kisasuoritus oli kuitenkin kauden paras ja Stig vetäytyy täten tyytyväisenä talvitauolle.
Kisa 6 kisaraportti: Sokka irti
Last modified on 2014-09-05 08:07:47 GMT. 0 comments. Top.
Kun käsikranaatista irroittaa sokan, tiedossa on räjähdys. Stig räjähteli kauden viimeisessä kisassa sekä hyvässä että pahassa. Vaiherikkaan kauden ympyrä sulkeutui Stigin juhliessa sekä kauden avauksessa että päätöksessä erävoittoa. Ja avauskisan tavoin myös päätöskisaan mahtui iso pettymys, kun ensimmäisessä erässä tapahtui suurnopeuskontakti ensin kilpakumppanin ja heti perään rengasvallin kanssa. Savun hälvettyä tarkastettiin sarjatilanne ja huomattiin Stigin nousseen yhden pykälän sijalle yhdeksän, mikä sivuaa Stigin uran parasta.
Ennakko
Jos oli heinäkuussa hellettä, niin kuuma oli tilanne myös ennen kisaa kun koneen lämmöt hiostivat lämmittelyä. Konehuolien steriloidessa kaksi edellistä kisatapahtumaa, oli Stig reagoinut tilanteeseen huollattamalla kisakoneen ja ajamalla muutaman pidemmän testistintin. Testeissä ilmeni, että ylikuumenemisvaiva oli helpottanut muttei poistunut. Testien perusteella näytti siltä, että kisaerän pituuden verran päästäisi etenemään jotakuinkin täysillä tehoilla. Stig suuntasi Tattarisuolle sormet ristissä toinen silmä moottorissa ja toinen sarjataulukossa, joka mahdollisti realistisesti loppusijoituset 8-11 vuoden 2014 fossiilisarjassa. Kisaa edeltävässä lämmittelyssä sitten selvisi, että tiukkaa tekee. Tehohäviötä alettiin havaita n.13 kierroksen kohdalla. Ongelmaa yritettiin hillitä säätämällä seossuhdetta normaalia rikkaamalle, mutta muutoksen toimivuutta ei enää lämmittelyajan puitteissa ehditty testaamaan.
Erä 1 / Joni
Lähtöpaikka 14; Sijoitus 17; Paras kierrosaika 58.186; StigCam
Joni ei ollut kauden aikana vielä kertaakaan lähtenyt matkaan joukkion alimmasta kolmanneksesta. Tämä tilastopoikkeama korjaantui viimeisessä kisassa Jonin lähtöruudun ollessa 14. Erä ei varsinaisesti käynnistynyt onnellisten tähtien alla, kun heti avausmutkassa kolisi Jonin edessä ja kyseinen hässäkkä aiheutti sellaisen ketjureaktion, että Jonin auto jäi etupuskurista kiinni toiseen kilpuriin. Pienen nytkyttämisen jälkeen matka jatkui sijoituksen ollessa toiseksi viimeinen. Vauhti kuitenkin oli kohdallaan ja viidennellä kierroksella Joni oli nostanut itsensä jo kärkikymmenikköön. Sen jälkeen kolmisen kierrosta takaa-ajoa kunnes edessä poukkoroiva joukkio oli tavoitettu. Kahdeksas kierros oli kuitenkin kohtalokas. Kaksi sankaria Jonin edessä olivat jo kolaroineet sen verran, että Jonin sijoitus oli kahdeksas ja kierroksen keskivaiheilla oli kova vääntö noususta seiskapaikalle. Middle Stig lähestyi kasimutkaa rinnakkain Kartellin lainakuskin kanssa, Joni ulkolinjalla kun kilpakumppanikin päätti yllättäen hyödyntää täsmälleen samaa osaa asfaltista. Seurasi kontakti ja kaksi autoa yhdistyivät hetkessä tuplatorpedoksi, joka sinkoutui tangentin suuntaan vauhdilla rengasvalleihin. Törmäys oli rajun näköinen ja epäilemättä myös tuntuinen. Onneksi henkilövaurioilta vältyttiin, mutta Jonin mainio kisakausi sai siitä tapaturmasta valitettavan tylyn lopun. Huomattavasti enemmän olisi nimittäin ollut tarjolla Jonin kisavauhdin ollessa mainiota, minkä todistaa erän kolmanneksi nopein kierrosaika.
Erä 2 / Tero
Lähtöpaikka 5; Sijoitus 1; Paras kierrosaika 58.099; StigCam
Vaurioanalyysissä selvisi, että vasen raidetanko oli hieman taittunut ja rengaskulmat osoittivat minne sattuu. Kulmat laseroitiin suoriksi, mutta raidetanko päätettiin jättää paikalleen. Hieman oli aistittavissa jännitystä tekniikan toimivuuden suhteen kakkoserään lähdettäessä. Terolla oli kuitenkin lähtöpaikkana viides ja tavoite ruutulipulla huomattavasti korkeammalla. Homma lähti liikkeelle aivan käsikirjoituksen mukaan sijoituksen noustessa avausmutkissa kolmanneksi. Kakkoseksi Fast Stig päästeli pääsuoran päässä kakkoskierrokselle lähdettäessä ja ajoi nopeasti kiinni kärjessä edenneen JiiWeen lyhyen karkumatkan. Kyseisellä tiimillä oli menossa taistelu koko fossiilisarjan mestaruudesta (minkä he taiston tauottua kuittasivatkin, Stig vilppittömästi onnittelee uutta mestaria), joten oleellista oli olla tekemättä mitään typerää, jolla voisi potentiaalisesti pilata mestaruustaiston. Vaan kun vauhtia löytyi, niin ohihan se oli mentävä. Ohitus tapahtui neloskierroksen kolmosmutkassa ja sen jälkeen Tero nykäisi nopeasti sopivan kaulan ja vakiinnutti erän suvereniteetin. Loppukisan jännittävin elementti oli moottorin käyttäytyminen ja että tulisiko sitä tehovuotoa vai ei. Tero ennakoi ongelmaa hyvissä ajoin lift and coast taktiikalla, eli nostamalla kaasun jo jonkin verran ennen pääsuoran päässä olevaa jarrustuspaikkaa. Taktiikka oletettavasti toimi, koska teho-ongelmia ei ilmaantunut ja Stig saapui maaliin voittajana selkeällä kolmen sekunnin erolla seuraavaan tiimiin. Näin Terolle sattui päätöskisaan kauden ensimmäinen kuiva kisa, jossa ei ollut teknisiä ongelmia ja lopputulos kertoo kaiken tarvittavan koko kauden piilossa olleesta potentiaalista.
Erä 3 / Miika
Lähtöpaikka 9; Sijoitus 7; Paras kierrosaika 58.372; StigCam
Miikalle lankesi kunnia päättää Stigin fossiilisarjakausi. Herralta on totuttu näkemään huikeat alkunousut, mutta tällä kertaa mentiin toiseen suuntaan. Tapahtui nimittäin niin, että starttihässäkän kaaosteoria realisoitui siten, että Big Stig joutui (sijais?)kärsijän rooliin ja tippui sijalle 12. Suoraan edessä oli kuitenkin iso ja tasaväkinen porukka, jonka läpi Big Stig alkoi raivaamaan väylää. Seurasi aivan armoton hässäkkävääntö, jossa turvaväli oli käsitteenä täysin tuntematon. Varsinkin Jarama Racingin kanssa oli tiukan solidaarista taistelua herrojen naureskellen ohitellessa toisiaan keskellä muuta hässäkkää toistuvasti. Ja sitten vielä uudestaan. Miika käväisi jo seitsemäntenä, mutta tilanne tasaantui erän puolivälissä siten, että Stigin sijoitus oli yhdeksäs. Seuraava taistelutripletti oli tiimien 80 ja 46 kanssa. Tämä kähinä huipentui kymmenennen kierroksen avausmutkaan, josta Miika ulostautui ensimmäisenä ja toinen kilpakumppaneista ei lainkaan. Nyt Stig oli seitsemäs ja tämä sijoitus vakiintuikin sitten erän loppun asti. Viimeisillä kierroksilla tehohäviö ongelma nosti taas hikistä päätään, mutta tässä vaiheessa marginaalia oli joka suuntaan niin paljon, ettei sillä ollut enää mitään oleellista merkitystä.
Tilastot
Sarjakauden päätöksessä Stig keräsi ratakierroksia yhteensä 64 kappaletta, joista 19 lämmittelyssä ja 45 kisaerien yhteydessä. Pisteitä pamahti 80 kappaletta, mutta vaatimattomasta saldosta huolimatta ne nostivat Stigin vuoden 2014 fossiilisarjan loppusijoitukseksi sijan yhdeksän. Ei ollut sitä mitä kauden alussa lähdettin hakemaan, mutta silti se sivusi Stigin parasta sijoitusta.
Kisa 5 kisaraportti: Taistelu (tuuli)myllyjä vastaan
Last modified on 2014-08-15 10:23:17 GMT. 0 comments. Top.
Stig yritti kaikkensa, mutta tulos oli silti surkean keskinkertainen. Sijoitukset 7 – 8 – 6 ovat insinöörimäisen tasalaatuisia, mutta yksinkertaisesti liian huonoja. Huolestuttavinta on, että vaikka ongelmien oireet osoittavat voimakkaasti koneosastolle, niin tarkkaa syytä, tai korjauskeinoa ei tällä hetkellä ole tiedossa. Ja masentavinta on, että Stigin alkukauden loistava vauhti ei koskaan kääntynyt yhtä loistaviksi tuloksiksi ja nyt se vauhti on kateissa. Kauden viidennestä kisasta jäi lopputulemaksi lamaannuttavan valju fiilis. Ei hyvä.
Ennakko
Stigin noudattaessa nollatestauspolitiikkaa, muutama oleellinen komponentti piti sisäänajaa kisalämmittelyn aikana. Näistä tärkeimpinä huollettu kaasari ja uudet jarrupalat. Tarvittavat toimenpiteet saatiin tehtyä ennen kuin vesisade iski Tattikselle. Onneksi rata ehti pääosin kuivua ennen ensimmäistä kisastarttia.
Erä 1 / Tero
Lähtöpaikka 13; Sijoitus 7; Paras kierrosaika 57.969; StigCam
Vihdoinkin tarjolla kuiva kisasää Terolle. Lähtöpaikka häntäpäästä ei paljon tahtia haitannut Fast Stigin ottaessa superstartin ja ampuessa avauskierroksella peräti viidenneksi ja siitä saman tien pääsuoran päässä neljänneksi. Siitä sitten ajamaan kärkikolmikkoa kiinni. Mutta mitämitä? Ero eteenpäin ei kutistunutkaan vaan alkoi päinvastoin kasvaa. Syykin kävi kierros kierrokselta yhä selvemmäksi. Viime kisatapahtuman Stigin osalta kuohinut koneen hyytymisongelma ei ollutkaan ratkennut ja taas alettiin lähestyä selkä edellä aiemmin jo ohitettuja kilpakumppaneita. Varsinkin pääsuoran jälkeisestä mutkasta ulos kiihdyttäessä kone ei meinannut millään kerätä kierroksia ja oli lopussa ongelman pahetessa jopa lähellä sammua. Varma nelostila vaihtui siis viimeisten kierrosten aikana askel kerrallaan huonommaksi loppusijoituspaikan löytyessä sijalta seitsemän.
Erä 2 / Miika
Lähtöpaikka 5; Sijoitus 8; Paras kierrosaika 58.384; StigCam
Seuraavaa erää varten Stig vaihtoi / huolsi / puhdisti / hoonasi kaiken mahdollisen koneen ympäriltä vain huomatakseen, ettei ongelmamoottori edes suostu käymään kunnolla. Pikaisesti lupa tuomaristolta myllyn vaihtoon, jonka ja Stig suoritti ennätysajassa ja juosten auton kanssa lähtöruudukkoon. Miika kiihdytti matkaan viitosruudusta ja taisteli alkukierrokset sijoilla 4-6. Mutta kaikki ei ollut kunnossa. Tarkemmin ajatellen juuri mikään ei ollut kunnossa sekä tehojen että takapään pidon ollessa kateissa. Puolustustaistelua ei helpottanut auki kiertynyt seosruuvi, mikä entisestään huononsi moottorin toimintaa. Niinpä edellisen yön työtehtävissä valvonut ja yhden tunnin päikkäreillä sinnitellyt Stig pilotti valui vääjäämättä muutaman sijan alaspäin päätyen ruutulipulle kahdeksantena.
Erä 3 / Joni
Lähtöpaikka 7; Sijoitus 6; Paras kierrosaika 58.167; StigCam
Muuta ei enää keksitty kuin että laskettiin takarenkaiden painetta hieman ja vaihdettiin uusi sytytystulppa koneeseen. Ja toivottiin parasta. Lähdössä Joni menetti hieman sijoitustaan, mutta valtasi vielä avauskierroksella asemat takaisin. Kehitys jatkui nousujohteisena niin, että Joni taisteli Stigin viidenneksi. Kärkinelikko ajoi vääjäämättä muilta karkuun ja Joni jäi kamppailemaan viitospaikasta Team RE:n kanssa, mikä lopulta päättyi Stigin tappioksi. Joni itse harmitteli muutamaa pientä ajovirhettä, mutta pääsyylliset toivottua huonompaan lopputulokseen olivat tässäkin erässä konetehojen puute ja liukas peräpää (autossa).
Tilastot
Stig lyllersi Tattarisuon ympäri yhteensä 71 kertaa, joista 17 lämmittelyssä ja 54 kisaerien yhteydessä. Vaivan palkaksi myönnettiin vaisut 84 säälipistettä. Kisassa niillä sijoituttiin 12:ksi ja sarjassa takapakkia tuli yhden pykälän verran, joten päätöskisaan Stig lähtee paikalta 10.
Kisa 4 kisaraportti: Kun kone hyytyy
Last modified on 2014-08-01 07:39:32 GMT. 0 comments. Top.
Stanan kone älä hyydy! Hyytyi se kuitenkin. Onneksi ei niin totaalisesti, etteikö oltaisi päästy maaliin. Ja vieläpä ihan kohtuullisin sijoituksin kaikkien kuskien ajaessa top 6:een. Mutta taas menetettiin helppoja pisteitä teknisiin ongelmiin. Ajosuoritukset olivat kuitenkin erinomaisia ja päivän pistesaldo sivusi Stigin kauden parasta. Edelleen toivelistalla kuitenkin olisi kuiva kisatapahtuma ilman teknisiä ongelmia..
Ennakko
Keskikesän kisatauon aikana Suomea on paahtanut ennätyksellinen helleaalto, joka ei osoita viilenemisen merkkejä. Tietenkin kisapäivälle oli silti luvattu ukkosta ja sadetta – kuinkas muutenkaan. Stigin osalta kisatauko oli myös merkinnyt testitaukoa ja radalle ehdittiin ensimmäisen kerran vasta kisaa edeltävänä päivänä tuunaamaan kalusto iskuun. Ensimmäinen takaisku tuli jo ennen siirtymistä radalle kun havaittiin kalustokärryn toisen renkaan olevan tyhjä. Odotukset olivat silti suhteellisen korkealla kun radalle saavuttiin taivaan ollessa vielä lupaavasti kirkkaan sininen.
Erä 1 / Joni
Lähtöpaikka 8; Sijoitus 5; Paras kierrosaika 58.525; StigCam
Jonilla on hyvä alkukausi takana ja selkeänä suunnitelmana jatkaa samalla linjalla. Joni ottikin huikean startin ja kipusi ensimmäisellä kierroksella peräti kolmanneksi. Kolmannella kierroksella Joni teki selvää jälkeä Team Viemeröstä ja lähti ajamaan takaa kärjessä kaasutellutta Kartellia. Kinkereihin liittyi myös X-Files, jonka ensimmäisen ohitusyrityksen kolmosmutkassa Joni kuittasi siististi, mutta joutui hieman myöhemmin antautumaan. Joka tapauksessa kolmen kärki oli tiukasti nipussa ja Joni mukana taistelmassa voitosta. Erän puolivälin jälkeen Middle Stig alkoi kuitekin pikkuhiljaa tippua porukasta ja kun noin viisi kierrosta ennen maalia Jonin vauhti hyytyi selkeästi lisää, sokeakin näki otsallaan että teknisellä puolella kaikki ei ole kunnossa. Ja niinhän siinä sitten kävi, että varma kolmospaikka haalistui viimeisen kolmen kierroksen aikana viidenneksi kun takaa muutama tiimi hyödynsi Stigin vaikeudet. Kohtuullisen hyvä tulos, mutta kolmospaikka oli jo melkein takataskussa, joten luonnollisesti hieman harmittaa..
Erä 2 / Miika
Lähtöpaikka 17; Sijoitus 6; Paras kierrosaika 58.523; StigCam
Stig reagoi avauserän ongelmiin vaihtamalla kaasarin ja pistämällä sormet ristiin. Miika oli tuttuun tapaansa valinnut itselleen takarivin lähtöpaikan. Äijä teutaroi matkaan ruudusta 17, joten ainakin ohitettavia riittäisi. Miika ampui totutusti matkaan kuin piripäinen hamsteri ja kolmen mutkan jälkeen sijoitus oli jo yhdestoista. Big Stig jatkoi noususuhdannetta tasaisen vauhdin taulukkoa noudattaen 1 sija / kierros aina kierrokselle 5 asti, jolloin sijoitus oli seitsemäs. Parin kierroksen päästä ohitus ykkösmutkaan ja nousu kuudenneksi. Siitä pari kierrosta eteenpäin ja sama kuvio toistui. Miika kaasutteli muutaman mutkan verran viidentenä, kunnes tiimi numero 7 alensi Stigin takaisin kuudenneksi. Tässä vaiheessa näytti, että viidennestä sijasta kehkeytyisi kovakin taistelu, mutta valitettavasti tekniikkaongelmat tekivät comebackin. Stigin kone alkoi hyytyä täsmälleen saman kaavan mukaisesti kuin avauserässä. Onneksi turvapuskuria taaksepäin oli sen verran, että Miika sai pidettyä kuudennen sijan vaikka viimeinen kierros oli lähes kaksi sekuntia hitaampi kuin erän oma nopein kierros. Jälkikäteen ongelma diagnosoitiin johtuvaksi helteen ja seosruuvin väärän asennon yhteisvakutuksesta, mutta lopullista varmuutta asiaan ei saatu.
Erä 3 / Tero
Lähtöpaikka 5; Sijoitus 2; Paras kierrosaika 1:11.157; StigCam
Terolla oli erään vain kaksi toivetta: ei teknisiä ongelmia ja kuiva keli. Luottamus oli hyvä, että näiden toiveiden toteutuessa myös lopputulos olisi kohtuullinen. Ensimmäinen toive toteutui, mutta jälkimmäinen ei harmaan pilvimassan alkaessa tihkua vettä kymmenisen minuuttia ennen starttia. Sade oli sen verran pientä, että Stig päätti useimpien muiden tiimien tavoin lähteä kisaan kuivan kelin säädöillä. Siispä sade luonnollisesti voimistui juuri ennen starttia kun oli liian myöhäistä tehdä säätömuutoksia. Noh, ainakin pelikenttä oli tasainen ja liukas. Viidennen lähtöruudun tarjoaman hyvän lähtöpaikan hyöty dilutoitui osittain Teron edestä startanneen tiimin jättäessä lähtömuodostelmassa käsittämättömän pitkän välin eteenpäin. Tero sai kuitenkin vallattua avausmutkissa menetetyt asemat takaisin ja nostettua itsensä myöhemmin avauskierroksella vielä neljänneksi. Muutaman epäonnistuneen ohitusyrityksen – joissa mentiin hyvinkin lähellä nurmikkovisiittiä – jälkeen, Fast Stig nousi kolmanneksi ja siirtyi ajamaan takaa kakkosena pienen eron turvin edennyttä tiimiä. Kun ero oli mitätöity ja yksi epäonnistunut ohitusyritys suoritettu, Tero siirtyi kyttäämään kaverin virhettä ja mahdollista ohituspaikkaa. Muutaman kierroksen kyttäämisen jälkeen tilaisuus avautui kasimutkassa ja se myös rouheasti hyväksi käytettiin. Loppumatka olikin sitten kakkossijan varmistelua kärjen karattua jo liian kauaksi ja oltua liian nopea. Lopputulos oli siis märästä radasta huolimatta erittäin hyvä.
Tilastot
Stig kiersi Tattarisuon autodromoa kisapäivänä yhteensä 76 kierrosta, joista 22 lämmittelyssä ja 54 kisaerien yhteydessä. Pisteitä napsahteli tilille yhteensä 92 kappaletta. Niillä sijoituttiin kisassa 7:ksi ja fosarisarjassa ne säilyttävät Stigin sijalla 9. Välimatka ylöspäin kuitenkin suppeni ja taaksepäin kasvoi, joten Stigin asema puolustaa sijoitustaan ja hyökätä ylöspäin vahvistui.
Kisa 3 kisaraportti: Mitä kuivempi, sen parempi
Last modified on 2014-06-22 17:02:00 GMT. 0 comments. Top.
Ei näin! Kuiva keli oli tilauksessa, märkäkin olisi ihan ok kun sadetestejä oltiin ajettu. Kaikki muu paitsi sekakeli kävisi ja juuri sellainenhan sieltä sitten tuli. Stigin suunnitelmiin se sopi kuin siili kondomitehtaaseen. Tuloksena oli yksi märän radan pannukakku ja kaksi kuivalla ajettua erittäin pätevää suoritusta. Sinänsä kokonaistulos oli loppujen lopuksi ihan kohtuullinen, mutta kohtuulliselta tuntuisi myös se, että Stig onnistuisi ajamaan yhden kisatapahtuman ilman ongelmia ja tuottamaan puhtaan vauhdin oikeuttamat sijoitukset kaikissa kolmessa kisaerässä.
Ennakko
Kuivat kisaolosuhteet. Kisatapahtuma ilman mitään ekstra-sähellystä. Siinä Stigin päätoiveet kolmanteen kisaan. Muuta ei tarvittaisi, mutta sitä vähääkään ei saatu. Jo lämmittely oli rikkonainen (kirjaimellisesti), kun kisa-autosta hajosi varoittamatta oikea etutukivarsi. Vara-autosta saatiin onneksi uusi osa paikkaamaan valuviallista. Lämmittelyn aikana sadekuurot kastelivat radan useampaan kertaan, mutta aurinko sitten kuivatti sen nopeasti. Paitsi vikalla kertaa, jolloin vettä tulikin vähän enemmän, joten märällä (mutta kuivuvalla) radalla lähdettiin avauserään.
Erä 1 / Tero
Lähtöpaikka 3; Sijoitus 11; Paras kierrosaika 1:12.530; StigCam
Päätettiin pitää auto kuivan kelin säädöissä keulan leveyttä lukuunottamatta. Heti avauskierroksella selvisi, että säätöjen osalta metsään meni. Ensimmäiset kolme kierrosta sujuivat kuitenkin ihan kohtuullisesti Teron edetessä top-3:ssa ja kärkiryhmän edetessä nipussa. Neljäs kierros oli musta. Heti avausmutka pilasi kisan. Edessä oleva tiimi haki jarrutuksessa sisälinjaa, joten Tero tuli jarrualueella rinnalle ulkokautta osaamatta aavistaa, että sisälinjan kaveri poukkaakin takaisin pakottaen samalla Tero osittain ruoholle. Nurmikolla ei tunnetusti ole kovin hyvää pitoa, märällä nurmikolla vielä vähemmän. Spinnaus ja montamonta sijoitusta alempana takaisin radalle. Olisi pitänyt aavistaa paremmin. Vielä pahempaa oli kuitenkin luvassa, sillä saman kierroksen ysimutkassa Teron edessä spinnailtiin niin, että ei ollut mitään mahdollisuutta väistää. Auton oikea etukulma otti aika ison tällin ja taas oli Tero ihmettelemässä että onko se ruoho vihreämpää radan reunaviivan toisella puolen. Ei ollut. Sijalta 15 Tero aloitti masentavan takaa-ajon, joka päättyi ruutulipulle sijalla 11. Väärät auton säädöt + huono ajosuoritus + onneton mäihä = surkea lopputulos ja anheeton ketutus. Taas piti oppia jotain akilleen kantapään kautta..
Erä 13 / Joni
Lähtöpaikka 11; Sijoitus 5; Paras kierrosaika 58.869; StigCam
Joni ampui matkaan ruudusta 13 ja tähtäimessä top 5 sijoitus. Tähtäinkuvio pomppasi silmille heti avauskierroksella kun Middle Stig vältti joukkokolaroinnin ja taikoi itsensä peräti neljänneksi. Tässä vaiheessa ajolinja oli jo lähes kuiva, mutta ei ihan ja Joni haki vielä tuntumaa radan pitoon ja sitä kautta ajorytmiä. Kolmannella kierroksella tuli pari sijaa takkiin, mutta kuuden tiimin kärkiryhmä oli hyvin kasassa ja kaikki edelleen mahdollista. Homma eteni niin, että viidennellä kierrokella Joni hyödynsi pikku tönimiset edessä nousten viidenneksi ja paria kierrosta myöhemmin edelleen neljänneksi. Palkintosija näytti olevan otettavissa, mutta edellä ajava tiimi 46 torppasi nämä suunnitelmat enemmän kuin hämmentävillä blokkaus-manöövereillään. Niitä ihmettelivät kisan aikana katsojat ja kisan jälkeen sekä kilpakumppanit ja tuomaristo. Jonikin kävi kuumana kuin Espanjan aurinko ja täysin aiheesta. Peittely-hidatelun seurauksena takaa päästiin kantaan ja ohi eli Stigin loppusijoitus oli viides.
Erä 3 / Miika
Lähtöpaikka 14; Sijoitus 3; Paras kierrosaika 58.250; StigCam
Miikalle oli taas kerran allokoitu ohitusfestarit. Big Stig oli selkeästi heittänyt varovaisuuden kierrätyskeskukseen ja lähti sotajalalla hakemaan nopeita nousuja siinä myös onnistuen. Kolmosmutkan opportunistinen sisäkoukkaus nettosi useita sijoja ja kun muu osa avauskiekkaa sujui myös duurissa oli herran sijoitus kierroksen päätteeksi kahdeksas. Nousu jatkui intensiivisen tiukkana erän puoliväliin saakka, jolloin Miika oli kammennut itsensä peräti toiseksi. Nousun kliimaksi oli epäilemättä pääsuoralla toimeenpantu tuplaohitus, joka sai katsomon hiukan puhaltelemaan. Tässä vaiheessa kärjessä porhaltanut Kartelli oli jo sen verran pitkällä karkumatkalla, että realistinen tavoite oli yrittää säilyttää kakkospaikka. Se onnistui toiseksi viimeiselle kierrokselle asti, jolloin kuutosmutkassa tiimi numero 3 pääsi kuittaamaan Miikan. Seurasi huikea lähitaistelu, jossa Miika kampesi itsensä väkisin takaisin kakkoseksi kunnes joutui pysyvästi luopumaan hopeasijasta viimeisen kierroksen nelosmutkassa. Kolmospaikka lähtöruudusta 14 oli kuitenkin erinomainen suoritus ja toi ison kasan arvokkaita pisteitä Stigille.
Tilastot
Stig pärisi kisapäivänä yhteensä 81 kierrosta, joista 29 lämmittelyssä ja 52 kisaerien yhteydessä (ensimmäisen erän pituus oli sateesta johtuen 13 kierrosta). Pisteitä pelmahti taskuun 86 kappaletta. Niillä sijoituttiin kisassa yhdeksänneksi ja fosarisarjassa ne nostavat Stigin niin ikään sijalle 9.
Kisa 2 kisaraportti: Smoke on the water
Last modified on 2014-06-01 16:05:46 GMT. 0 comments. Top.
Vesisodaksihan se taas meni. Märkä keli paljasti jälleen armottomasti Stigin akilleen kantapään. Viime viikonlopun lähes 30 asteen helteiden vaihduttua 7-asteiseen sadepäivään, Stigin suoritustaso valui vesinorona Tattarisuon viemäriverkostoon. Lopputulos ei ollut katastrofi, mutta ei myöskään tarpeeksi hyvä siihen, että kausitavoite tällä menolla toteutuisi. Sijoitukset 10-7-7 eivät yksinkertaisesti ole tänä vuonna riittävän hyviä. Mutta yrityksen puutteesta tiimiä ei voi syyttää. Ja yrityksessään Stig ei epäonnistunut – Stig onnistui selvittämään mikä ei toimi..
Ennakko
Tällä kertaa ajojärjestys päätettiin hyvissä ajoin ennen kisaa vain ja ainoastaan Stig kuskien siivilikiireiden perusteella, joten kaikenlainen piste- ja sijoitustaktikointi loisti poissaolollaan. Ennakko-odotukset oli toki kalibroitu ylöspäin avauskisan erinomaisen vauhdin perusteella. Samasta syystä tiimi päätti olla koskematta kisa-autoon (eli käytännässä olla testaamatta) kisojen välillä. Mielekiintoista hupia väliajalle tarjosivat Stigin on-board kameran tulosten ihmettely ja kiduttavat mitä-jos skenaariot avauskisan jälkihöyryissä. Stig oli valmistautunut kakkoskisaan uusin sponsoritarroin varustettuna, mutta sääennustuksen perusteella ongelmia tiedettiin odottaa. Niinpä päätettiin säätää vanha kisa-auto sadesäätöihin ennen kisaa ja kokeilla lämmittelyssä molempia. Kokeilun perusteella kisa-autoksi valittiin kuitenkin uudempi auto, jota pikaisesti säädettiin märälle sopivaksi. Taisi tulla tehtyä virhe auton valinnassa..
Erä 1 / Miika
Lähtöpaikka 2; Sijoitus 10; Paras kierrosaika 1:14.699; StigCam
Miikan lähtö eturivistä sujui mainiosti ja Big Stig liimaantui heti Kartellin kantaan. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että vauhdin kanssa on ongelmia. Miika tippui pari pykälää neljänneksi kunnes kolmannen kierroksen aluksi suoritti tyylipuhtaan spinnin ykkösmutkassa. Se tipautti ukon sijalla 11. Taistelu jatkui top 10:n laitamilla, mutta jotain oleellista oli pielessä. Oikealle kääntyvissä mutkissa auto käyttäytyi kuin kolmivuotias ADHD-kakara sokerihumalassa, eli oli lähes mahdoton hallittava. Varsinkin kierroksen vika mutka, joka sateella on normaalistikin haastava, ei tuntunut millään taittuvan Miikalta luontevasti. Syy selvisi sitten kisan päätyttyä. Vasemmasta takarenkaasta oli kaksi pinnapulttia katkennut ja se roikkui mukana enää yhden mutterin pitämänä. Tästä huolimatta mies kampesi itsensä kymppisakkiin, joten vaatimattomasta tuloksesta huolimatta kyseessä oli sankarillinen taistelu puolirammalla työkalulla. Tiimin tekniikkaosasto pahoittelee renkaankiinnitysongelmia.
Erä 2 / Joni
Lähtöpaikka 11; Sijoitus 7; Paras kierrosaika 1:16.622; StigCam
Seurasi suhteellisen hektinen mekaniikkaoperaatio, jossa normisäätöjen (lisäpainot, bensat, kaikki tarkistuksen jne) lisäksi anastettiin korvaava hubi vara-autosta vaurioituneen tilalle. Joni ehti kuitenkin hyvin mukaan lähtöryhmitykseen, sukelsi matkaan kekiryhmästä ja piti avauskierroksella sijoituksensa. Miikan palautteen perusteella rengaspaineita oli säädetty reilusti suuremmaksi ja se myös paransi auton käyttäytymistä (puhumattakaan siitä faktasta, että nyt renkaat pysyivät kunnolla kiinni autossa). Tässä vaiheessa kisailtaa vesisade voimistui ja se luonnollisesti liukasti rataa entisestään. Päästyään ajorytmiin Middle Stig paransi asemiaan sekä ohitusten että muiden ongelmien seurauksena nousten kuudennella kierroksella sijalle 7. Siitä oli eteenpäin liian pitkä matka joten sijoitus säilyi maaliin asti. Vikalle kierrokselle mahtui muutama läheltä piti -tilanne, mutta tällä kertaa Joni vältti latvalat ja toi auton maaliin ilman sen suurempaa draamaa.
Erä 3 / Tero
Lähtöpaikka 16; Sijoitus 7; Paras kierrosaika 1:13.999; StigCam
Terolla oli lähtöpaikka peräosastolla ja startissa Stig pilotti rynni aktiivisesti ulkokautta ylöspäin. Rataa ei ollut käytössä ihan auton leveydeltä, mutta jotenkin Tero onnistui nostamaan sijoitusta usealla pykälällä ja oli avauskierroksen jälkeen hienosti kahdeksas. Tässä vaiheessa kisa oli suhteellisen kovaa vääntöä, jossa ei pahemmin ovia kilpakumppaneille availtu. Neljännellä kierroksella Stig tavoitti toisen Top Gearin nimi-inspiroiman tiimin. Valitettavasti pari ensimmäistä ohitusyritystä Captain Slowsta eivät onnistuneet ja kuudennen kierroksen kolmosmutkassa sitten kolisi kun kesken ohitusyrityksen takaa tuli tiimi numero 46 ja kilkkasi Tero spinniin. Pudotus neljä pykälää alaspäin sijalle 11 ja uuteen nousuun. Kymmenennellä kierroksella oltiin taas jo kahdeksas ja siitä vielä yksi pykälä kohti kärkeä vikalla kierroksella, kun yksi tiimi onnistui ysimutkassa löytämään autostaan piilevän ruohonleikkurin. Yhdeksän sijan nousu on kohtuusuoritus, mutta hieman parempaan olisi pitänyt pystyä.
Tilastot
Stig surffasi kisapäivänä yhteensä 101 kierrosta, joista 53 lämmittelyssä (38 kisa-autolla ja n.15 vanhalla autolla) ja 48 kisaerien yhteydessä (kisapituus oli sateen takia lyhennetty 13 kierrokseen). Pisteitä lotisi 81 kappaletta. Niillä sijoituttiin kisassa positiolle 14 ja ne tipauttavat Stigin fosarisarjassa sijalle 11.
Kisa 1 kisaraportti: Myrskyvaroitus ja annos euforiaa
Last modified on 2014-05-16 17:08:23 GMT. 0 comments. Top.
Nyt se on faktaa: Stigin uusi auto on salamannopea. Huolellisesta valmistautumisesta huolimatta oli jonkinlainen shokki – positiivisessa mielessä – huomata, että Stig ei ollut vain entistä parempi. Stig oli puhtaalla nopeudella mitattuna aivan fosareiden kärkitiimejä. Valitettavasti tulokset heijastelevat tätä asetelmaa vain osittain. Yksi erä voitettiin ja kaksi kämmättiin (suhteessa siihen mitä olisi ollut mahdollista saavuttaa). Mutta ehkäpä kuvaavinta muutokselle on se, että vaikka 2/3 Stigistä poistui rata-alueelta pettyneenä, niin tiimin tulos oli silti koko uran toiseksi paras ja vain yhden pisteen tiimiennätystä huonompi. Samalla se on luonnollisesti Stigin paras kausidebyytti ja oikeuttaa seitsemänteen sijaan fosareiden sarjataulukossa, mikä sekin on korkeammalla kuin Stig koskaan ennen. Lisäksi pitää vielä mainita, että jokainen jannu ajoi oman kisakierrosennätyksensä. Vauhdin puolesta kaikki muumit ovat laaksossa.
Ennakko
Stigillä on ollut traditiona mokata kauden avauskisa totaalisesti. Joko teknisiin ongelmiin, ajovirheisiin, silkkaan huolimattomuuteen tai näiden kombinaatioon. Tällä kerralla valmistautuminen oli ollut poikkeuksellisen huolellista, joten suotavaa olisi ettei tämän vuoden avauksessa oksa ole liukas ja käpy jäässä.. Tiimejä oli mukaan ilmaantunut mukavat 38 kappaletta, joten sarjan suosio tuntuisi kääntyneen nousuun, mikä on tietysti erinomainen uutinen.
Lämmittelyssä selvisi heti kaksi asiaa: syy siihen miksi viimeisellä testikerralla uusi kisa-auto tuntui tehottomalta ja se että alustan säädöt ja nopeus ovat kunnossa. Löytynyt ongelma korjattiin ja sen jälkeen ei ollut tarvetta kiertää rataa kovinkaan paljon. Pikaiset totuttelut joka kuskille ja sen jälkeen auto kisapainoihin ensimmäistä erää varten.
Erä 1 / Tero
Lähtöpaikka 13; Sijoitus 7; Paras kierrosaika 57.368; StigCam
Tero pärärytti Stigin kilpakauden käyntiin lähtöruudusta 13. Paikka oli sellainen, että siitä oli hankala tehdä loistava tulos, koskapa edeltä lähti peräti viisi tiimiä, jotka olivat viime vuoden sarjataulukossa edellä ja näistä kolme ruuduista 1-3. Tero todisti kuitenkin heti lähdössä, että kisavaistot olivat herkkinä. Lähtö meni aivan nappiin. Ensimmäinen kierroskin hipoi täydellisyyttä ja sen päätteeksi Tero oli peräti kuudes. Muutaman kierroksen aikana nousu jatkui neljänneksi ja sitten pari kierrosta jahtausta kunnes Tero tavoitti kärkikolmikon. Viidennellä kierroksella Stig nousi kolmanneksi ja kuudennella kierroksella kärkeen ykkös- ja kasimutkien ohitusten ansioista. Kyyti oli tässä vaiheessa sellaista, että voiton tuomisen kotiin piti olla helppoa kuin heinän teko. Valitettavasti maanviljely ei kuulu Stigin osaamisrepertuaariin ja jälleen kerran iski avauskisan kirous. Kuskille aivan puskan takaa Stig liputettiin ulos teknisellä lipulla. Liputuksen syy oli roikkuva takapuskuri. Tämä juonenkäänne tuli kaikille asianosaisille siinä mielessä yllätyksenä, että tiukoista tilanteista huolimatta mitään varsinaista kontaktia ei kisaerässä ollut tapahtunut. Jälkikäteen tutkimukset paljastivat, että yksi puskuria kannattelevista muttereista oli yksikertaisesti löystynyt ja kiertynyt irti. Uusi auto ollaan hankittu ja sitä tuunattu kuin Sikstuksen kappelin kattoa, mutta tällä kertaa erävoitto kariutui 0,1 euron varmistusnippusiteen puuttumiseen. Seuraavassa erässä se oli jo paikallaan (ja tulos sen mukainen). No eihän siinä auttanut muuta kuin mennä tekemään pitstoppi, jossa nippusiteen pikakiinnitys ja yhdeksäntenä takaisin radalle. Peli kärkitiloista oli menetetty, mutta Tero raivosi itsensä edellä edenneen joukkion kantaan juuri ennen kuin kierrokset loppuivat kesken ja onnistui viimeisellä kierroksella poimimaan vielä pari päänahkaa. Erän nopein kierros, Stigin kisakierrosennätys ja seitsemäs tila olivat kuitenkin surkea korvike tarjolla olleesta erävoitosta.
Erä 2 / Joni
Lähtöpaikka 3; Sijoitus 1; Paras kierrosaika 57.832; StigCam
Jonille oli allokoitu Stigin paras lähtöruutu – kolmas – ja toiveena oli, että viime vuoden päätöskisan palkintovire olisi kantanut talvitauon yli. Eturivistä olisi ainakin tarjolla hyvää vetoapua. Vaan Jonihan ei vetoapua tarvinnut. Lähdössä Middle Stig liimaantui Kartellin kantaan, katseli sitä menoa muutaman kierroksen ja pyyhälsi omille teilleen. Sen jälkeen muut eivät Jonista nähneet muuta kuin perävalot ja nekin loittonivat tasaisen tappavasti yhä kauemmaksi. Jonin vauhti pysyi kiitettävän tasaisena loppuun asti ja fantastisena lopputulemana oli kuskin ensimmäinen voitto fossiillisarjassa. Loppujen lopuksi voitto tuli yllättävän suoraviivaisesti ja ylivoimaisesti. Marginaalia kakkostilaan oli nimittäin ruutulipulla yli kuusi sekuntia. Se on paljon se. Tiimin sisällä oli kilpakautta edeltävissä testeissä pantu merkille Jonin hyvä ajovire ja tämä tulos sen viimeistään todisti. Täydellisyys ei ole sattumaa.
Erä 3 / Miika
Lähtöpaikka 14; Sijoitus 5; Paras kierrosaika 57.726; StigCam
Miikan eräkoostumus oli vähintäänkin diabolinen: Lähtöpaikka melko takana ja heti perässä kaikki nopeimmat tiimit. Luvassa oli siis isoa hässäkkää perälähtijäiden viuhtoessa mahdollisimman nopeasti koko pakan läpi kohti kärkeä. Big Stigin lähtö sujui kyseiselle pilotille luonnottoman varovaisesti ja vailla totuttua eläimellistä saalistusviettiä, mutta siitäkin huolimatta Miika oli ensimmäisen kierroksen jälkeen noussut jo kahdeksanneksi. Joukkio hässäköi eteenpäin tiiviissä nipussa kunnes kakkoskierroksen kasimutkassa kolisi suoraan Miikan edessä. Miika joutui kiertämään liikenneympyrän ulkopuolelta, jolloin sijoitus parani parilla pykälällä mutta lähituntuma kärkipaikkoihin katosi. Seuraavat kahdeksan kierrosta tämä kisapainorajaa ylhäältä alaspäin lähestynyt Stig päälikkö ajoi hampaattoman apinan raivolla sijoilla 2-4 edennyttä kolmikkoa takaa alustaen mahtavan nitrotrillerin viideksi viimeiseski kierrokseksi. Kierroksella 11 Miika nimittäin nosti itsensä neljänneksi. Kahta kierrosta myöhemmin tuli pitkäksi valunut ohitusyritys kolmospaikalle. Siitä kierrosta myöhemmin sama manööveri sitten onnistui ja Stig oli jo kolmantena. Tässä vaiheessa tilanne näytti erinomaiselta, mutta saman kierroksen kuutosmutkassa yllätti ensin tiimi numero 7 ja heti perään, lähes samasta ovesta tuli tiimi 48. Jäljellä olevat puolitoista kierrosta eivät riittäneet Miikalle tilanteen korjaamiseen, joten loppusijoitus oli viides. Mies itse oli kovasti pettynyt tulokseen, mutta täytyy muistaa että kaikkien stigien vauhti oli tänään pitkälti Miikan talvella tekemän teknisen puristuksen ansiota.
Tilastot
Stig nakutteli kisapäivänä yhteensä 71 kierrosta, joista 17 lämmittelyssä ja 54 kisaerien yhteydessä. Pisteitä ropsahti 92 kappaletta ja näillä ollaan fosareissa avauskisan jälkeen sijalla 7.